KNKY?

KNKY eli Kangasalan Nuorten Kristillinen Yhdistys on 100 vuotta vanha yhdistys, jonka tärkeimpänä tehtävänä on levittää ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta järjestämiensä tapahtumien ja vierailujen yhteydessä.

Hallitus

KNKY koostuu 14 hallituksen jäsenestä, joiden voimilla KNKY porskuttaa eteenpäin ja tavoittaa mahdollisimman monia kangasalalaisia nuoria. KNKYn jäseniä on tällä hetkellä noin 40, mutta kuluvan vuoden mittaan saadaan aina lisää jäsenmaksunsa maksavia kynkkyläisiä.

Tapahtumat

KNKY järjestää Gloria-kahviloita, pitää Pyysalon leirikeskuksen kioskia, tekee vierailuja rippileireille sekä pyrkii vaikuttamaan Kangasalan nuorten asioihin Kangasalan luterilaisen kirkon sisällä. 

Jäsenlehti 

KNKY:ltä ilmestyy myös oma jäsenlehtensä, Majakka kolme kertaa vuodessa, ja lehti koostuu monista erilaisista, nuoria kiinnostavista aiheista.

Miten voin liittyä KNKYyn? 


Varmin tapa liittyä KNKYyn on tulla nykäisemän hihasta KNKYn hallituksen jäseniä, esimerkiksi Gloria-kahvilassa, jossa hallituslaiset ohjaavat sinut rahastonhoitajamme Lauri Heiskasen luo. (Voit siis nykäistä suoraan Lauria hihasta, jos tunnet jo hänet.)

KNKY lyhyesti

  • KNKY tarkoittaa Kangasalan Nuorten Kristillistä Yhdistystä
  • KNKYllä on n. 30 jäsentä
  • KNKYn jäsenyys maksaa 5€ vuodessa

Linkit